Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

WORK WORK WORK WORK WORK

Täällä tapahtuu taas niin paljon, että hyvä että ehtii syömään ja nukkumaan. Tai jos ehtisikin, niin ei meinaa saada nukuttua, kun aivot hyrrää ylikierroksilla. Olin maanantaina ja tänään Helsingissä ja tiistai ja eilinen puolestaan työpäivän jälkeen kasiin saakka remontoimassa Nummelassa. Tuo remontti kuormittaa tällä hetkellä niin paljon meitä molempia, että käydään kumpikin iltaisin aivan ylikierroksilla. Viime yönäkin oli pakko mennä vielä yhdentoista aikaan saunomaan, jotta sai edes vähän rentouduttua ja ajatuksia pois kaikesta mitä siellä vielä pitäisi tehdä.

Olen normiduunin ja remontin lisäksi haalinut myös muita projekteja siihen malliin, että tuntuu siltä, että mikäli ei varsinaisesti tee töitä, niitä ainakin aivan koko ajan ajattelee – toisinsanoen tuntuu kuin hukkuisi töihin ja tuntuu, etten saa kaikkea tehtyä mitenkään. Jotkut asiat myös tuntuvat tällä hetkellä todella haastavilta aloittaa, vaikka tietää että kaikista parhaiten stressi helpottaisi ne alta pois tekemällä. Oli pakko napata huomiseksi ”vapaapäivä” ja pyrkiä kuromaan aikatauluja kiinni. Toisinsanoen huomenna puran TO DO-listaa ja taidan iltapäivästä raahautua työmaalle ohjeistamaan sähkömiestä hommissaan.

Onneksi huomenna illalla tulee sisko miehineen kylään, lauantain saan nauttia koko päivän koiraterapiasta Jykän ja Eikan johdolla ja sunnuntaina sitten kirppistellään. Tuo kirppiskamapaljouskin stressaa minua aivan äärettömästi, joten tulkaahan ostoksille ja stressiäni vähentämään, haha! Nyt eilisen Temptation Island Suomi-jakso pyörimään ja heti perään tämän illan episodi. Juurikin sopivan aivot narikkaan matskua tähän olotilaan. workworkwork

0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.