Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Lupauksia vuodelle 2016

Syvarin Sydan ranta

Tänä vuonna

♡ Juon enemmän teetä. Aloitin aamun äskenkin teekupillisella. Juon teetä kyllä aina välillä, mutta jatkossa panostan asiaan oikein ajatuksen kanssa. Saatiin taas joululahjaksi useampi eri teemaku.

♡ Jatkan vitamiinien napsimista säännöllisesti. Tätä ollaan noudatettu jo koko syksy ja olen säilynyt tosi hyvin terveenä (kopkop). Tästä määrästä vitamiineja mitä napaamme päivittäin ahdetaan voisin tehdä ihan oman postauksensa. Kyseessä on nimittäin aikamoinen määrä!

♡ Panostan kilpirauhasen vajaatoimintaani enemmän. Täytyykin varata aika heti verikokeisiin ja palauttaa mieleen tuo ”kilppariruokavalio”. Viime vuosi meni aivan hunningolla tämän asian suhteen.

♡ Juon enemmän vettä. Olen edelleenkin maailman huonoin veden juoja. Harjoitukset jatkukoon, tänäkin vuonna.

♡ Stressaan vähemmän blogista. Mietinnässä on mihin suuntaan haluan tämän vuoden osalta blogiani viedä.

♡ Sometan vähemmän. Jätin jo loppuvuodesta Snapchatin pois kokonaan ja varmaan samalla kaavalla meinaan jatkaa tänäkin vuonna. Ainakaan en ota asiasta minkäänlaisia paineita.

♡ Kevennän. Olipa kyseessä sitten ruokavalio tai tavarataakka täällä kotona.

♡ Panostan työhön. Teen asiat vielä entistäkin suoraviivaisemmin ja selkeämmin. Katsotaan mihin se tänä vuonna riittää.

♡ Jatkan salilla käymistä. Loppuvuodesta saleilu taas jäi, nyt on hyvä aika palauttaa rutiini taas arkeen.

♡ Käytän viime vuotta vähemmän aikaa ja energiaa negatiivisiin ja ahdistusta aiheuttaviin asioihin.

0

0 Comment

  1. Hyvä kun muistutit, munkin täytyy varata aika verikokeisiin!!! Ja toi vedenjuontilupaus pitäis munkin koittaa saada pidettyä.

    0
    1. Joo, mullahan jäi viime vuonna kokonaan verikokeet käymättä, kun en saanut aikaa ennenkuin lääkkeet jo loppuivat, joten sain vaan puhelinreseptin. Eli hyvä aika mennä verikokeisiin heti alkuvuodesta.

      Mikähän tohon veden juontiin oikein auttais? Appsit ja muut on kokeiltu ja ei auta. 😀

      0
  2. Nimetön says: Vastaa

    Mielenkiintoista olisi kyllä lukea noista vitamiiniesi käytöstä. 🙂

    0
    1. Joo! Täytyypä kuvata purnukat tässä joku päivä. 🙂

      0
  3. Hyviä kohtia! Aivan erityisesti minun pitäisi myös noudattaa tuota viimeistä kohtaa…

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.