Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Raiskin D-mallisto in action! + ALEKOODI

Minulta on kyselty useampaan otteeseen jo vinkkejä XL-kokoisen salivaatetukseen etenkin tuolla Snapchatin puolella, jonne olen sali-snäppeja innoissani tuskissani jakanut ja kun pääsin mukaan Raiskin ”Raiskimimmit”-kampanjaan, oli itsestäänselvää, että yhdeksi kolmesta kampanja-asusta tulen valitsemaan uudet salikamat. Salivaatteet saapuivat viime viikolla ja perjantai-iltana suuntasin salille uusine varusteineni, kun ohjelmassa oli rehellinen kyykkypäivä. Alan olla vähitellen toipunut tuosta jalkapäivästä (pari päivää siihen aina menee), joten palataanpa siis perjantain salireissulle näiden kuvien myötä.

Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0317

Raiskilta löytyy siis oma D-mallisto, joka on suunnattu erityisesti meille isompikokoisille, mutta koot lähtevät jo D38:sta (aina kokoon D54 saakka), joten mikäli kaipaat pienempikokoisenakin hieman pidempää paitaa tai takkia, suosittelen kurkkaamaan tämän malliston. Mallistossa tarjontaa on niin sisä- sekä ulkoliikuntaan, kuin ihan kaupunkikelpoisempaan pukeutumiseenkin. Erityisen ilahduttavaa on, että samoja kuoseja, värejä ja malleja löytyy sekä D-mallistosta, että ”normipuolelta”, sen perään olen itse ainakin liputtanut jo pitkään.

Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0252Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0249

Saliasukseni valikoitui Clara D-paita koossa D54 (koska koko toivomani D52 oli loppu), Lise D-caprimittaiset housut koossa D52 (näistä olisi toiminut jopa koko 50) sekä Tioren D-takki koossa D52.  Erityisesti ihastuin noihin housuihin ja tuohon svetariin. Tykkään treenata capri-mittaisilla housuilla ja näiden housujen vyötärö tulee tukevasti sopivan korkealle ja vyötäröllä on myös sisällä pieni tasku pukukaapin avainta varten. Tuo svetari puolestaan toimisi hyvin muuhunkin käyttöön kuin salille lämmikkeeksi, joten tulen varmasti käyttämään sitä syyskelillä ihan ulkoillessa tai talvitakin alle kerrostaen.

Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0269 Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0284 Raiski D-mallisto syksy 2015 salille DSC_0326

Mikäli salivarusteille tai vaikkapa syys/talvitakille on tarvetta, suosittelen tarkistamaan Raiskin verkkokaupan, josta koodilla plusmimmi15 saat -15% alennuksen! Ainakin minun salireissuilla kivoilla salivaatteilla on suuri merkitys jo ihan oman fiilisenkin kannalta ja uskallan väittää, että kyllä se rauta paremmin nousee, kun päällä on jotain muuta kuin virttynyt t-paita ja pieruverkkarit…

Muut Raiskimimmit minun lisäkseni tässä kampanjassa ovat Yes Dear-blogin Pauliina ja Oi mutsi mutsi-blogin Elsa, jään innolla odottelemaan naisten ekoja asukokonaisuuksia.

Mitäpä pidätte tästä minun salilookista?

Ps. Kaikkien kampanjan aikana Instagramissa oman urheilu/ulkoilukuvansa #IhmistenIlmoille -hashtagilla jakaneiden kesken jaetaan viisi Raiskin Trianglen-pipoa!

Pps. Muistathan minut myös Instagramissa ja Bloglovin’issa

0

0 Comment

  1. Täälläk8n haaveillaan uusista jumppavaatteista! Onko nuissa housuissa nauhaa vyötäröllä? Se on itelle kyllä ihan must, kun jumpissa pomppii.

    0
  2. Tee postaus hyvistä ja tyylikkäistä talvitakeista! Varsinkin pidempien takkien kanssa on vuodesta toiseen se ongelma, että joko lanteilta kiristää, tai yläosa jää liian väljäksi. Olisi kiva kuulla vinkkejä XL-leideille sopivien takkien myyntipaikoista (ja siis ihan oikeat talvitakit, joilla pärjää pakkasilla). 🙂

    0
  3. Tuo takki on superkiva! Pirtsakat värit antavat itselleni ainakin vähän extraintoa treenailuun, joten sun raikkaan pirteä asu kolahti ja kovaa. :)<3

    0
  4. TiiaHanna says: Vastaa

    Onkohan tuo alennuskopdi mihin asti voimassa? Tuo takki suorastaan huutaa mun nimeä, mutta palkkapäivä vasta ensi viikolla 😀

    0
    1. On voimassa ainakin kamppiksen ajan (7vkoa), eli hyvin ehdit tilaamaan! 🙂

      0
      1. Minne tuo alekoodi syötetään verkkokaupassa? Ei löydy paikkaa.. 🙁

        0
        1. Kun menet eteenpäin ”siirry kassalle”-napista, niin seuraavalla sivulla on kohta ”Onko sinulla alennuskoodi? Paina tästä syöttääksesi sen ” 🙂 Siihen siis!

          0
          1. Nimetön says:

            No niinpäs olikin, ei vaan osunut silmään vaikka kuinka etsin. Mutta nyt on tilaus alennuksineen tehty, kiitos 🙂

            0
          2. Kiva, että nyt sait tilauksen onnistumaan! 🙂 Mitäs muuten tilasit?

            0
  5. Etsin kunnes löydän sun says: Vastaa

    Ihanat treenivaatteet mutta itseäni ajatellen ei natsaa vieläkään. Et ole mikään hehtotissinen mutta mä olen eikä tuo takki menisi kiinni. Missään sellaisia urheiluvaatteita ei ole että isotissisetkin sais itsensä ahdettua noihin.

    0
    1. Siis tuossa paidassa (koko D54) olisi kyllä reilusti tilaa isommalle rintavarustukselle, mutta tuo takki on kyllä tosi nafti (koko D52). ?

      0
  6. Siis mitä ihmettä, minä joka olen aina ohittanut kaikki mainokset tuosta noin vaan, olen nyt jo viimeisen viikon aikana tilannut tuotteita kahdesta paikasta sinun blogia luettuani 😮 Ensin lähti tilaukseen KonMari, josta luin ekaa kertaa blogistasi ja otin sen jälkeen enemmän selvää, ja seuraavana päivän tein tilauksen Raiskilta, huh huh! Oli muuten nopsat toimitukset molemmilla: Adlibrikseltä tilasin KonMarin sunnuntaina, oli tiistaina perillä, ja Raiskin tilauksen tein maanantaina, ja jo eilen tuli viesti noudettavasta paketista. Huippua! 🙂

    0
  7. Nimetön says: Vastaa

    Saakohan noita vaatteita esim Prismasta? Voisi käydä kokeilemassa ennenkuin ostaisi. Miten noissa capreissa kuultaako yhtään iho läpi? Kivalta näyttävät 🙂

    0
    1. Capreissa ei kuulla iho läpi.

      Itse ainakin olen ollut tosi tyytyväinen niihin. Ja Raiskin D-mallistoa en ole nähnyt esim Prismassa. Intersportissa olen nähnyt ulkoilu-, hiihto- ja laskettelupukuja, mutta en sisäliikuntavaatteita ?.

      0
  8. […] Popham D-nimellä Raiskin verkkokaupasta. Jos muuten salivaatetus kiinnostaa, kannattaa tsekata PlusMimmin gymipostaus […]

    0
  9. […] Popham D-nimellä Raiskin verkkokaupasta. Jos muuten salivaatetus kiinnostaa, kannattaa tsekata PlusMimmin gymipostaus […]

    0
  10. […] asuvalintani Raiskimimmit-kampanjan asuksi (ensimmäinen löytyy täältä) oli ylläoleva kaupunkikelpoiseksikin taipuva Charlotten D-parkatakki ja rennot Ulrik D-housut. […]

    0

Leave a comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kiitos kommentistasi! ♡ Sähköpostiosoitetta ei julkaista blogissa. Kommenttien valvonta päällä.

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No posts found.

Make sure this account has posts available on instagram.com.